Mäntsälä - karski ja tuttavallinen

Istun saluunan pystybaarissa Mäntsälän linja-autoasemalla. Aurinko helottaa, kuuma tuuli tuulee. Rakennuksen varjoista astuu ulos toinen mies. Hän nojautuu viereiseen pöytään - takki auki, hiussuortuva hapsottaen. Helteistä, seisovaa. Väreilevään lämpöön hahmottuu kaksi verevää inkkarinaista. Silmämme liikahtelevat, kun naiset astelevat verkkaisesti aukion poikki. Mutta oh, hiussuortuvamies käännähtää odottamatta minuun! Aikooko hän vetää revolverinsa vai laukaista iskevän kommentin?

Kun tapaamme työparini Outin kanssa Mäntsälä-havainnointimme päätteeksi, toteamme kummankin saaneen villilänsi-assosiaatioita. Paikka henkii cowboy- ja rekkamiesballadeista tuttua country-western -romantiikkaa. Oivallan että mielikuvassa yhdistyvät Mäntsälän historialliset ominaispiirteet: syvä maataloustraditio sekä maisemassa ikuisesti jyrisevä Helsinki-Lahti valtatie. Kirkonkylän länkkärimäisessä katukuvassa näkyy traktoreita, kuormureita, amerikanrautoja ja tyyliteltyjä moottoripyöriä. 

Mäntsälän kirkonkylä on reteä ja karismaattisesti ahavoitunut, jopa karski. Ihmiset kuitenkin vaikuttavat mutkattomilta ja ihmeen tuttavallisilta. Vaikka olen pidättyvää sorttia, huomaan rupattelevani matalalla kynnyksellä sinne tänne. Minulle syntyy jopa orastavia tuttavuuksia. Kohtaan satunnaisia juttukumppaneitani uudestaan ja he morjestavat minua. Jälkeenpäin mietin, että tuttavallisuus on yhteisöllisyyden liimaa. Mäntsälässä tämä tarrapinta toimii kuin häkä.

Mäntsälän linja-autoasema (Harri Nyman)

 Harri Nyman

Kyrölän seisakkeella

Auton peruutuspeiliin kiinnitetyt karvanopat pomppivat iloisesti, kun ajamme Kyrölän seisakkelle johtavaa kuoppaista hiekkatietä. Tien vierusta on runsaan kasvillisuuden peitossa. Avoimesta ikkunasta tulvii sisään lämmin kesäilma, auton nostattama katupöly ja lintujen laulu. Ajotien ja radan väliin rakennettu korkea penger muodostaa näköesteen, jonka yli näkyy ainoastaan aseman kello merkkinä seisakkeen olemassa olosta.

Nousen portaita ylös ja astun laituri-alueelle. Raiteet, sähkölinjat, laituri, kello, katos, aikataulu ja sähköinen ilmoitustaulu. Seisake on koruton ja avoin. Ketään ei näy missään. Katoksen rautaisiin rakenteisiin raapustettu teksti, I was here, kertoo jonkun olleen paikalla. Tuulen humina, lintujen laulu sekä seisakkeelta avautuva avara maisema luovat rauhallisen tunnelman.

Sitten sähköiseen ilmoitustauluun ilmestyy teksti: Varo ohittavaa junaa.   

Rauhalliseen ja pehmeään äänimaisemaan liittyy vaimea sähköinen ääni. Ääni voimistuu voimistumistaan. Lintujen laulua ja tuulen huminaa on yhä vaikeampi erottaa. Junan tullessa kohdalle, ääni täyttää koko tilan. Astun vaistomaisesti askeleen taaksepäin. Junan liikkeen aikaansaama ilmanpaine hyökyy päälleni ja heiluttaa kehoani. Hetken verran ilmassa pelkkää korvia huumaavaa huminaa ja kirskuntaa.

Sitten kaikki on ohi. Tuulen humina ja lintujen laulu palautuvat maisemaan. Vastakkaiselle laiturille valuu hiljalleen ihmisiä. Taitaa olla juna taas tulossa. 

Outi Rissanen