Mikä tuo hyvinkääläiset yhteen kotipaikkansa puitteissa ja mitä seuraa kun museoväki lähtee dokumentoimaan pesäpallo-ottelua? Yllätyksiä ja kurkkua kuristavaa liikutusta!
Aloitetaan yllätyksistä. Tutkimustiimin Outi vietti lapsuuskesiään Kainuussa ja fanitti Sotkamon Jymyä. Ykkössuosikki oli Markus Meriläinen. Hyvinkäällä ennen ottelua tapaamamme kontaktihenkilö – Tahkon myyntipäällikkö – on samanniminen. Yhteensattuma kuumottelee videokameraa käyttelevän Outin mielessä ja kun Markus ottelun suvantohetkenä tulee kysymään Outin vaikutelmia, vie uteliaisuus voiton… Ja hän on! Markus on Outin nostalginen ihannepelaaja!
Oma huippuhetkeni koittaa, kun pääsen nauhurin kanssa kahden kilpailevan huutosakin väliin. Vierasjoukkueen kannattajien viereen on iskeytynyt ryhmä pikkutyttöjä, jotka hihkuvat Tahkon nimeen. Pirteä tunnelma imaisee mukaansa ja saa pohtimaan yleisökokemusta. Ihmiset lähtevät ulos arki-iltana ja ovat hetken yhdessä. Välillä koko stadion yhtyy rytmikkääseen taputukseen. Kokemus on sosiaalinen, vaikka ei edes puhuisi kenenkään kanssa. Yhteys ja noste kantavat varmasti myös pelikentän ulkopuolelle.
Yleisön virrattua ulos grillikojujen kaasuliekit sammuvat. Palkitsemme itsemme puolihintaisilla braatvursteilla ja havainnoimme talkoohyörinää. Kymmenistä vapaaehtoisista henkii myönteinen tekeminen ja he juttelevat innostuneina. Kiva että museotutkijatkin tulivat paikalle! Ja näittekö Hyvinkään oman tytön, Diandran, mikä nimmarijono! Tapahtuman jälkimainingeissa ymmärrän kuinka iso ja lämminhenkinen kokoontuminen pesisottelu hyvinkääläisittäin on. Se on yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä.
Syventävissä haastatteluissa saamme tuntumaa kylmääviin virtauksiin. Puhe pesäpallosta nostaa esiin Hyvinkään ammuskelun 2012. Tahkon pelaajia kuoli ja loukkaantui. Koko kaupunkia koetellut järkytys osin kohdattiin ja käsiteltiin Tahkoon kytkeytyneesti. Stadionilla purkautui ilmoille suuria tunteita.
Harri Nyman
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti